nauraa%20maha%20kippurassa.jpg

Illalla nauroin vatsani kipeäksi katsoessani Pitääkö olla huolissaan-ohjelmaa, mutta tänä aamuna nauroin ihan itselleni.

Otin päivänä muutamana pakastimesta pienen rasian sulamaan. Siinä ei ollut mitään lappua kannessa, mutta luulin siinä olevan herukkasurvosta.

Tänä aamuna, kun aloin keittää puuroa, kuopaisin rasiasta aimo annoksen kauhalla karu-hiutaleitten päälle. Jotenkin sen tuoksu ei vastannut odotuksiani, joten maistoin kauhasta. Ahaa, tämä olikin porkkana-bataatti-punajuurisosekeittoa. :))))) No, vahinko oli jo tapahtunut, joten lisäsin nesteeksi pihlajanmarjamehua ja vettä, ripauksen suolaa, vaniljasokeria ja keitin puuron valmiiksi.

Sitten vain voisilmä ja sokerihuntu puuron päälle lautaselle ja viereen loraus luomumaitoa. Kun vielä voitelin näkkärin ja rouskutin sitä lisäksi, oli maistettava tuotosta. Ei se nyt ihan niin kamalaa ollut kuin luulin. Syötyä tuli.

punaista%20puuroa.jpg

Mutta onpa nyt tullut syötyä omituisinta puuroa ikinä. Ja naurettua itselleen.

Nyt onkin hyvä aloittaa pyykkipäivä, etsiä uudet langanloput esille ja käydä puikkoihin käsiksi katsellen netistä ensin Milanon naisten paratiisin ja sitten Huvila ja huussin ja sitten....

Aurinkoista kevättalven päivää!

ruusunnuppuperhonen.jpg

RPnimikirjoitus.jpg