kukasin%C3%A4olet.jpg

Facessa kiertää niin hyvä teksti, että minun on pakko lainata se tänne:

Roman Schatz 21.1.2017:
"Tiettävästi Suomessa oleilee tällä hetkellä noin viisi ja puoli miljoonaa ihmistä. Lisäksi meillä on tuntematon määrä tonttuja, haltioita, maahisia, peikkoja ja sen sellaisia. Ja sitten maassamme asuu iso liuta mytologisia henkilöitä, joita ei oikeasti ole olemassakaan, mutta joilla on silti keskeisen tärkeä tehtävä kansallisen identiteetin ylläpitämisessä.
 
Todella kiehtova tyyppi esimerkiksi on kansalainen nimeltä H. Moilanen. Hän on onnistunut pääsemään kaikkien alitajuntaan ihan vain olemalla suu auki ja silmät pyöreinä ja tokaisemalla silloin tällöin epäuskoisena ”Täh?” Kaikki suomalaiset tuntevat hänet, ovat välillä hänenä ja viittaavat alvariinsa häneen, mutta kukaan ei osaa sanoa mikä hänen koko etunimensä on. Varmuutta ei ole edes siitä, onko Moilanen mies vaiko nainen.
 
Yleismies Jantusesta taas tiedetään varmuudella, että hän on Jäppinen, ja sukupuolijakauma on selvä myös Maija ja Matti Meikäläisen kohdalla. He ovat mitä luultavimmin Suomen varakkain aviopari, ainakin heillä näyttää olevan kaikkien pankkien luottokortit. Ja kun luottokorttilasku tulee, heillä on Matti kukkarossa.
Lähes raamatullisen lohdullinen olento ja koko kansan terapeutti on henkilö nimeltä Rahikainen. Hän on eräänlainen sijaiskärsijä ja syntiensyöjä: mitä ikinä jossakin mahtaa olla pielessä, solidaarisella Rahikaisella on aina sama vika. Hän ei todellakaan ole Pekkaa pahempi.
 
Suomen kansanperinne on Turusen pyssyn lailla täynnä Koivuniemen herroja, Ellun kanoja ja Jokisen eväitä. Suomen kielestä löytyy kuvitteellisia, stereo- ja arkkityyppisiä kavereita enemmän kuin Vilkkilästä kissoja.
On Uunoja ja Urpoja, Taunoja ja Taneleita, jotka juovat ihan Simona kunnes yrjöttää ja Pirjo tulee. On Metriheikki, Jänkhäjouni, Mustamaija, Tippa-Iita, ja Tiskijukka. On Esteri, jonka suurta persettä muistellaan aina rankkasateessa. On Lyyti, joka on alkanut kirjoittaa jo tuhansia kertoja, muttei ole vielä saanut yhtään tekstiä valmiiksi. On Manu, jolle ollaan ikuisesti kateellisia yhdestä ainoasta ilmaisesta illallisesta. On laiska Jaakko, hyvä Sylvi ja pumpattava Barbara. On Liisa joka laputtaa ja Pirkko joka sakottaa, on Jorma joka pullottaa ja sitten on se parantumaton työnarkomaani, joka toimii yhtaikaa baari-, ovi-, mittari- ja monena muuna Mikkona, jopa akatee- ja koo-Mikkona. Ja hänen kanta-asiakkaansa Kalle käy tarpeen mukaan joko kuumana tai kylmänä.
 
Mistä nuo kollektiiviset, fiktiiviset ikonit tulevat? Kuka heitä luo, levittää ja ruokkii? Kuinka he tarttuvat meihin, miten he voivat olla niin tärkeitä kansallisen narratiivin kannalta ja niin läsnä ihmisten päissä, vaikka ovatkin pelkkiä sabluunoita? Ja miksi he ovat kaikki enemmän tai vähemmän hupaisia antisankareita? Mistä johtuu tämän kansan miltei pakonomainen viehtymys kaikenlaisiin sketsihahmoihin?
Ilmiö on hämmentävä ja kiehtova. Pyysin apua tähän pulmaan hyvältä ystävältäni Erkiltä, mutta eihän tätä Erkkikään ymmärrä."
 
Roman Schatz