IMG_0017.jpg

Paketoin synttärilahjan hopeiseen tähtipaperiin, kerran käytettyyn, näpersin punaisesta nauhasta rusetin ja pujotin koristeeksi yhden kynttilämansetin. Käyn tipauttamassa paketin vastaanottajan postilaatikkoon sopivana hetkenä.

IMG_0003.jpg

Ennen joulua jäädytin kolmessa maitopurkissa keltaiseksi värjättyä vettä jäätiiliksi ja peltisessä paistovuuassa isompia levyjä. Toiseen niistä laitoin lehtiä koristeeksi. Niitä ei nyt vain kuvasta näe, kun otin kuvan yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa pari päivää sitten.... ei ollut aikaa miettiä kuvausasioita, piti vain saada se kuva ennen kuin näpit jäätyvät. :)

Kolmen jäätiilen päällä on yksi levy ja alla maitopurkin pohjasta tehdyssä suojassa lepattava led-kynttilä. Vasemmalla on ulkotulen suojus ja siellä sisällä pitkän hautakynttilän palamatta jäänyt osuus. Leikkasin muovisuojuksen matalammaksi, että sain sen kynttilälopun sytytettyä.

pinkkiruusu.jpg

RPnimikirjoitus.jpg